Tervetuloa
tutustumaan Momandan berninpaimenkoiriin!
Kuinka kaikki
alkoi...
Lapsuuden kodissani meillä oli aina koiria, yleensä ne olivat kuitenkin
sekarotuisia.
Jo pienenä tyttönä haaveilinkin omasta rotukoirasta. Haaveen
toteuttaminen tuli
mahdolliseksi kun muutimme yhteiseen kotiin mieheni Jussin kanssa.
Sopivaa rotua etsimme koirakirjoja ahkerasti
lukemalla.
Berninpaimenkoira alkoi kiinnostaa kauniin ulkomuotonsa ja luonteensa
perusteella.
Eräänä päivänä sitten näin bernin ihka elävänä, se katsoi minuun
bernimäisesti
"hymyillen" ja se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, sitä
hetkeä en unohda koskaan.
Sen jälkeen asia varmistui, meille tulee berni!
Unelma toteutui v. 1993 kun haimme kotiimme ensimmäisen bernimme Mantan
(Musikaalin Madame Butterfly), olin todella ylpeä omistaessani berninpaimenkoiran!
Menetin sydämeni tälle ihanalle rodulle ja koiraharrastukselle, niinpä heti
seuraavana vuonna hankimme toisen bernin, Mollan (FIN&S CH
Kulmakartanon Aurora).
Olin yhä kiinnostuneempi ja innostuneempi kaikesta mikä liittyi berneihin ja
koiraharrastukseen,
aloin käydä aktiivisesti
näyttelyissä Mollan kanssa, yritin hankkia kaiken
mahdollisen saatavilla olevan tiedon berneistä. Pitkän harkinnan jälkeen 11.11.1997
syntyi kennelimme ensimmäinen pentue Mollalle (Momandan M-pentue).
Pieni
kotikennelimme
sijaitsee keskisuomalaisessa maalaismaisemassa Tikkakosken kupeessa
(Jyväskylästä 20 km pohjoiseen). Perheeseemme kuuluu minun ja mieheni
Jussin lisäksi
poikamme Julius (synt. 08) ja 4 berninpaimenkoiranarttua.
Pentueita meille on syntynyt 9 tähän mennessä. Kasvatustyömme on pienimuotoista
ja sellaisena
sen haluan pitääkin, eli keskimäärin 1 pentue/vuosi, eikä aina sitäkään.
Koirat ovat ja ovat aina olleet meille ensisijaisesti rakkaita perheenjäseniä,
jotka jakavat kotimme kanssamme. Myös pennut ovat meillä osa perhettämme ja
ovat siellä missä mekin.
Kasvatustyöni tavoitteena on mahdollisimman rodunomainen,
terve ja
hyväluonteinen berni. Tehtävä ei suinkaan ole helppo, sillä
berni on erittäin
haasteellinen
rotu kasvattaa. Teen kuitenkin aina parhaani tavoitteeseeni pääsemiseksi.
Berniharrastus on vienyt mukanaan... ja tuonut tullessaan paljon iloa, onnea,
välillä kyyneleitäkin, uusia ystäviä, kokemuksia... Bernit ovat vieneet
sydämeni!
Kiitos vierailustasi
kotisivuillamme, tervetuloa uudelleen!
~ Katja ~
| Katja ja U-pojat
-09
|
| Poikamme Julius 1v ja Momandan Ugly Duckling 7vk |